Asko-Pekka, visuaalisten vaikutelmien taitaja

A-P Karsikas

- Tulin Lyytiin vajaa kaksi vuotta sitten. Hain tänne alunperin avoimella hakemuksella ja kuukausi pari hakemuksen jättämisen jälkeen datanomi-koulutustani vastaava paikka tuli auki. Tutustuin sitten työhön vaadittavaan koodikieleen ja tein työnhakuun liittyvät tehtävät. Suoriuduin tehtävistä sen verran hyvin, että kaikista hakijoista minä tulin valituksi.

 Työskentelen Lyytissä osa-aikaisesti, sillä kärsin aivoväsymyksestä lapsena koetun auto-onnettomuuden seurauksena.

A-P Karsikas

Frontend designerina olen osa fronttitiimiä, johon kuuluu tällä hetkellä yhteensä 6 henkilöä. Tiimimme odotetaan kuitenkin kasvavan lähitulevaisuudessa. Omiin tehtäviini kuuluu toteuttaa ilmoittautumissivuille ja tapahtumasivuille asiakkaan brändiulkoasuja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sivuilla näkyy asiakkaan logo, väritys, fontti tai esimerkiksi heidän nettisivuaan mukailevat kuvaelementit ym. Monesti saan suunnitteluun melko vapaat kädet ja on aina hienoa päästää luovuus valloilleen. Suuremmilla organisaatioilla on enemmän brändiohjeistuksia, jotka antavat tarkat raamit toteutukselle. Selkeillä ohjeilla ilmeen toteutus käy näppärästi ja asiakkaan visuaalinen ilme kaikissa foorumeissa on yhtenäinen.

Päivääni kuuluu normaalien tiimipalaverien lisäksi suunnittelu- ja toteutustyö sekä ulkoasuihin liittyvä yhteydenpito asiakkaisiin. Parasta työssä on työ itsessään ja asiakkaalta saadut palautteet. On hienoa, jos on onnistunut jonkin ulkoasun luomisessa erittäin hyvin ja asiakas antaa siitä positiivista palautetta. Kaiken kaikkiaan Lyyti on hieno työkalu, jonka tulevaisuus näyttää valoisalta. On hienoa olla mukana siinä.

Toinen Lyytissä työskentelyn parhaista puolista on tottakai mahtavat työkaverit. Muutimme uuteen toimistoon vuoden 2018 lopulla ja meillä on siellä iso, avoin ja monipuolinen keittiö. Ruokaharrastajana haaveilen, että voisin joskus kokkailla uudessa keittiössämme näiden mahtavien tyyppien kanssa päivän päätteeksi.

 

Asko-Pekan työn tuloksia ja esimerkki-ilmeitä pääset katsomaan näiden linkkien takaa:

Tapahtumasivuesimerkki: Nordic Business Travel Summit

Esimerkki ulkoasun muotoilusta