Noin vuosi sitten istuimme alas juttelemaan Lyytin CTOn Lauri Lehtosen kanssa siitä, miltä vuosi 2022 näyttää Lyytin tuotekehityksen näkökulmasta ja mitä hän sekä tiiminsä on suunnitellut tekevänsä vuoden aikana. Nyt vuotta myöhemmin, Laurin mukaan haastatteluun hyppää myös tuotepäällikkö Mari Mäkinen ja he yhdessä käyvät läpi kulunutta vuotta sekä kertovat miltä 2023 näyttää Lyytin tuotteen näkökulmasta.
Mukava nähdä teitä molempia, mitä kuuluu ja miten mennyt vuosi on sujunut?
Lauri: Kulunut vuosi on sujunut hienosti! Olemme melko tyytyväisiä tuloksiin, jotka saavutimme tiimimme kanssa kuluneen vuoden aikana. Lyytin Next Gen julkaistiin marraskuussa ja se oli iso saavutus. Eikä ainoastaan meidän tiimille vaan koko yritykselle. On ollut mahtavaa nähdä kuinka asiakkaamme ovat alkaneet käyttää Next Geniä. Myös palautetta on tullut runsaasti, joka auttaa meitä jatkokehityksessä.
Mari: Next Genin julkistaminen oli toki vain yksi virstanpylväs, sillä kehitys Next Genin kanssa jatkuu ja meillä on vielä paljon työtä edessämme. Tämä oli kuitenkin merkittävä saavutus ja tiimi on ollut todella tyytyväinen, että saavutimme sen kuluneen vuoden aikana. Nyt kohti uusia haasteita.
Mikä on ollut määrittävä tekijä tämän vuoden osalta?
Mari: Kyllähän se on ollut Next Gen. Olemme tehneet hurjasti töitä sen kanssa saadaksemme sen asiakkaillemme käyttöön, jotta voimme kerätä palautetta sen osalta. On ollut todella mielenkiintoista myös kehittää jotain täysin uutta, eikä vain päivittää vanhaa tuotetta.
Lauri: Lisäisin tähän vielä tiimin työskentelyn kehittymisen. Muutokset tiimin rakenteessa ja prosesseissa vievät aina oman aikansa, ennen kuin ne toimivat saumattomasti. Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä, mikä tilanne oli viime haastattelun aikana. Totta kai siirtyminen täysin uuden tuotteen pariin on tuonut omat haasteensa, mutta se on tarjonnut meille mahdollisuuden oppia ja kehittyä.
Mari: Työmme muuttuu hieman ensi vuonna kun pääsemme ottamaan asiakkaamme mukaan tuotekehitykseen. Pääsemme työskentelemään aiempaa enemmän uusien ominaisuuksien ja käyttöliittymän kanssa, josta käyttäjiemme on helppo antaa palautetta. Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet paljon töitä Next Genin teknisen perustan kanssa, johon palautteen kerääminen on ollut haastavaa. Tuotekehitys asiakkaiden kanssa tuo vuoteen oman lisämausteensa.
Lauri: Käyttäjäpalaute on itse asiassa suurin syy siihen, miksi julkaisimme Next Genin sen nykyisessä tilassa. Tiedämme, että Next Genistä puuttuu lukuisia Lyyti Classicin ominaisuuksia, mutta halusimme aloittaa käyttäjäpalautteiden keräämisen. Nyt käyttäjillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Next Gen kehittyy sen sijaan, että me tekisimme kaikki päätöksen oman näkökulmamme mukaan.
Mitä nykyiset ja tulevat käyttäjät voivat odottaa Lyytiltä vuonna 2023?
Mari: Tärkein tavoitteemme on kehittää ominaisuuksia, jotka mahdollistavat Next Genin käyttämisen asiakastapahtumissa. Perustuen käyttäjien antamaan palautteeseen, priorisoimme eri ominaisuuksia, jotka ovat kriittisiä asiakkaidemme tapahtumien kannalta. Kun perusasiat ovat kunnossa, siirrämme huomiomme erilaisiin maksu vaihtoehtoihin, integraatioihin sekä muihin monimutkaisempiin ominaisuuksiin.
Lauri: Oman arvioni mukaan 30-50% käyttäjistä voivat käyttää Next Geniä kaikkiin tapahtumiinsa vuoden 2023 loppuun mennessä. Jäljelle jäävien käyttäjien joukossa on useita vaativia tarpeita, kuten maksuja ja integraatioita, joita pääsemme työstämään vuoden loppupuolella ja viimeistelemään vuoden 2024 aikana. Ylläpidämme Lyyti Classicia siihen asti, että käyttäjämme voivat siirtyä käyttämään Next Geniä. Vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla tuomme lisää “perusominaisuuksia” kuten osallistujatyypit sekä uusia viestintäominaisuuksia Next Geniin.
Olet maininnut käyttäjäpalautteen useamman kerran. Kuinka tärkeää se on tuotekehityksen näkökulmasta?
Lauri: Erittäin tärkeää. Voidaksemme vastata käyttäjien tarpeisiin, tulee meidän kuunnella heitä. He ovat ammattilaisia tapahtumien järjestämisessä ja hallinnoinnissa. Keräämme palautetta jatkuvasti täydentämään pyyntöjä ja kommentteja, joita olemme vuosien saatossa keränneet. Palautteen avulla pystymme korjaamaan bugeja, mutta ennen kaikkea sitä hyödyntämällä saamme monipuolisen ja helppokäyttöisen tuotteen, jota käyttäjämme arvostavat! Käyttäjäpalaute oli itse asiassa se syy, minkä takia lähdimme Next Geniä kehittämään. Meillä oli iso lista toiveita asiakkailta, joita meidän ei aiemmalla tuotteella ollut mahdollista toteuttaa.
Mari, sinä juonsit Next Genin julkistustapahtuman, jonka lisäksi olet demonnut sitä käyttäjillemme marras- ja joulukuun aikana. Mikä on ollut vastaanotto?
Mari: Olemme saaneet paljon positiivista palautetta Next Genin muutoksista. Luonnollisesti useiden eri ominaisuuksien julkaisuaikaa on myös tiedusteltu. Vastataksemme näihin kysymyksiin järjestämme asiakkaidemme kanssa workshoppeja sekä infosessioita, joissa pääsemme vastaamaan näihin polttaviin kysymyksiin. Avoimien infosessioiden lisäksi tiedotamme tulevista päivityksistä sekä ominaisuuksista tuoteuutiskirjeemme avulla.
Next Gen on herättänyt paljon mielenkiintoa, joka totta kai motivoi meitä tekemään parhaan mahdollisen tuotteen. Lyytillä on uskollisia ja aktiivisia asiakkaita, jotka pitävät Lyytiä markkinoiden parhaana tapahtumanhallintajärjestelmänä ja me aiomme pitää tästä kiinni!
Mikä on herättänyt eniten kysymyksiä Next Genin osalta?
Lauri: Kyllä ne ovat integraatiot. Nykypäivänä organisaatioilla on käytössä paljon eri ohjelmia erilaisten aktiviteettien mittaamiseen ja raportoimiseen. Näiden tietojen pitää liikkua saumattomasti eri ohjelmien välillä. Olemme jo tehneet päivityksiä API-rajapintaamme, jonka avulla meidän on mahdollista rakentaa integraatioita entistä vikkelämmin. Tavoittemme on lisätä yhä useampia “valmiita” integraatioita, joita meillä on tällä hetkellä Hubspotiin ja Salesforceen. Next Gen avaa mahdollisuuksia myös integraatioiden osalta, jolloin saamme rakennettua entistä kattavamman kirjaston,
Kiitos haastattelusta! Onko jotain viimeisiä terveisiä?
Lauri: Jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa Next Genin tulevaisuuteen. Kokeilkaa rohkeasti ja antakaa meille palautetta, jotta saat tulevaisuudessa sellaisen Lyytin, jonka olet aina halunnut.
Kaikki palaute vaikuttaa siihen, mitä priorisoimme vuonna 2023. Toivon kaikille tapahtumantäyteistä vuotta, sekä uusia kokemuksia!
Haastattelu toteutettu viikkoa ennen joulua