Kapellimestarista Lyytin kouluttajaksi: Haastattelussa Hannes

Lyyti Kuva Esa Siltaloppi _DSC6936-2

- Olen työskennellyt Lyytissä noin kaksi vuotta, mutta Lyyti ja henkilöt yrityksen takana ovat tuttuja jo reilun 10 vuoden takaa. Työskentelin silloin Petrin ja Ramin kanssa samassa työpaikassa ja seurasin läheltä Lyytin perustamisen ensi vaiheita. Kun Lyyti sitten ponnahti käyntiin, olen seurannut sitä siitä asti.

Ennen ensi askeltani Lyytin ovesta, opiskelin itseni musiikkipedagogiksi ja kapellimestariksi. Ehdin työskennellä trumpetinsoiton opettajana eri oppilaitoksissa noin kahdeksan vuotta. Alalle tyypilliset haasteet saivat minut kuitenkin tutkimaan muita vaihtoehtoja. Musiikki ja soittaminen ovat edelleen tärkeässä osassa elämässäni, mutta nykyään enemmän harrastuksena. Lyytiin haettiin uutta kouluttajaa syksyllä 2016. Ajattelin, että opettajankoulutukseni saattaisi soveltua tehtävään. Hakijoita tehtävään oli noin 100 ja ilokseni pääsin rekrytointiprosessissa aina seuraavalle tasolle. Lopulta hakijoiden joukosta päätettiin valita yhden sijasta kaksi uutta kouluttajaa, joista olin toinen. Työt alkoivat sopivasti ennen joulua ja pääsinkin heti tutustumaan porukkaan Lyytin pikkujouluissa.


Hannes kouluttamassaHannes tositoimissa asiakkaan luona

Olen Lyytissä kouluttaja ja tiiminvetäjä. Kouluttajana päivääni kuuluu yleensä junareissu Helsinkiin asiakkaan luo, jossa pidän 4–5 tunnin koulutuksen Lyytin käytöstä asiakkaan tiloissa. Lisäksi kouluttajan työhön sisältyy koulutusten suunnittelua ja niihin liittyviä töitä. Tiiminvetäjänä jokainen päivä on erilainen. Tiimiini kuuluu yhteensä 7 erinomaista ja kirjavaa tyyppiä, jotka ovat kouluttajia ja asiakaspalvelijoita. Kerran viikossa tiimipalaverissa käymme läpi ajankohtaisia onnistumisia ja pyrimme hiomaan prosesseja ja sopimaan linjauksista. Jaamme jatkuvasti tiimin kesken tarinoita arjen kokemuksista asiakkaan kanssa; miten onnistuimme auttamaan asiakasta ja saamaan hänet hyvälle tuulelle.

Hannes

Ehdottomasti parasta Lyytissä on yhteishenki. Mielestäni erinomainen yhteishenki on se, mikä mahdollistaa kaiken täällä tapahtuvan. Työskentelyssä korostuu sitoutuneisuus toisiimme ja asiakkaisiimme. Kaikki työskentelevät sen puolesta, että päästäisiin eteenpäin ja toimittaisiin paremmin. Lyytissä on yli 40 ihmistä, jotka ovat innostuneita ja valmiita auttamaan asiakkaita. Voimme menestyä vain, jos asiakkaamme menestyvät. Asiakkaidemme tukeminen ja puskeminen eteenpäin on siis se ilma, jota hengitämme.

Parasta mitä asiakkaan suusta on kuultu on ”Kun Lyytiin soittaa, on kuin soittaisi hyvälle työkaverille”.