Digitaalisuus laajentaa tapahtuman mahdollisuuksia

OP Lounge Flow-festivaaleilla 2018

OP:n laajaa tapahtumapalettia yhdistää yhteisöllisyyden tunteen mahdollistaminen.  Haastattelussa Soineli Jormakka, Senior Manager (Brändi ja viestintä) OP:lta. Soineli vastaa muun muassa OP-ryhmän valtakunnallisista tapahtumista sekä konsernin sponsorointiasioista. 

Soineli Jormakka, Senior Manager (Customer Experience & Communications) OP:llaSoineli Jormakka kiittelee sitä, että OP:ssa tapahtumat on tunnistettu tärkeäksi osaksi liiketoimintaa. - Parhaimmillaan tapahtumat tukevat brändin tavoitemielikuvan vahvistamista, aloittaa Soineli. - Viime kädessä tapahtumissa tähdätään asiakaslojaliteetin ja myynnin lisäämiseen.

OP:n tapahtumapaletti on laaja ja kohderyhmiä on runsaasti. Ryhmän tapahtumia on vuosittain yli sata, joiden lisäksi OP:n liiketoiminnot järjestävät omia tapahtumiaan, kuten myös paikalliset osuuspankit. - Kulloinkin kyseessä olevaan tilaisuuteen pohditaan ydinkohderyhmät erikseen, tiivistää Soineli.

OP on osuustoiminnallinen organisaatio, jonka tekemisen ytimessä ovat omistaja-asiakkaat. - Mikä on se lisäarvo, jonka haluamme tarjota? Se kulminoituu etuihin ja elämyksiin, ja elämykset konkretisoituvat usein juuri tapahtumissa, kertoo Soineli.

Yhteisöllisyyden synnyttäminen on tärkeä rakennuspalikka tapahtumia tehdessä. - Ajattelun taustalla on osallistuminen. Pyrimme löytämään paikat, joissa asiakkaamme jo valmiiksi ovat ajankohtaisten asioiden äärellä. Isommissa tapahtumissa etsimme toimenpiteitä, jotka innostavat ihmiset tekemään ja osallistumaan, Soineli korostaa.               

Brändimielikuvaan liittyviä tavoitteita on usein haasteellista mitata. Mitatessa tapahtumadata sataa yleensä useaan brändiattribuuttilaariin. – Yksittäisiä vaikutuksia on vaikea mitata. En ole vakuuttunut siitä, onko se aina edes validia. Tapahtumat vaikuttavat niin moneen eri osa-alueeseen, Soineli pohdiskelee.

Tapahtumadatan keräämistä ja onnistumisten mittaamista Soineli pitää kuitenkin tärkeänä. Markkinoinnin automaation myötä datan kerääminen on tehostunut. - Pyrimme keräämään tapahtumadataa tapahtumatyypistä riippuen. Keräämme laadullista palautetta, mutta myös liidejä. Mahdollisuuksien mukaan seuraamme niitä myyntiin saakka. Liidien keruu ei toisaalta ole koko totuus, vaan laadulliset ja tunnelmamittarit voivat kertoa paljon enemmän, jatkaa Soineli pohdintaa.

Digitaaliset kanavat eivät vie tapahtumien merkitystä. Itse asiassa Soineli näkee asian päinvastoin. - Ihmisille tulee lisämahdollisuuksia osallistumiseen. Webinaarit, livet ja tallenteet mahdollistavat kävijäkohderyhmän kasvattamista. Ihmiset ovat kiireisiä ja tapahtumia on runsaasti, pitää siis miettiä muita osallistamisen tapoja, Soineli kertoo.

OP Lounge Flow-festivaaleilla 2018 OP Lounge Flow-festivaaleilla 2018 Kuva:OP

Etäosallistuminen mahdollistaa myös tapahtumien skaalaamisen. Vaikka verkostoitumisen osuus jää etänä osallistuessa väliin, pääsee useampi taho ja osallistuja sisältöjen pariin.– Meillä OP:lla ei ole havaittavissa tapahtumien merkityksen laskua. Tapahtumilla voidaan usein erottautua muita markkinointiponnistuksia paremmin.

Tapahtumaosallistujien odotusarvot ovat kovat. Sisällön rooli vahvistuu koko ajan ja sen pitää palvella kohderyhmän tarkoitusperiä. Tarjonnan määrän kasvaessa jo valmiiksi hektiseen arkeen, on pakko kiinnittää huomiota elämysten tuottamiseen. – On positiivinen haaste tapahtumajärjestäjälle rakentaa tapahtuma, joka jättää muistijäljen, joka kantaa pitkälle,summaa Soineli.