Miten saada lisää osallistujia ja näkyvyyttä tapahtumallesi? Somevaikuttajien avulla tapahtumien lisänäkyvyyksien mahdollisuudet ovat valtavat. Somevaikuttajia voi osallistaa tapahtuman markkinoimiseen monella eri tavoin, tilaisuuden tyylin, tarpeiden ja resurssien mukaan. Yhteistyömuotoja kannattaa ehdottomasti yhdistää myös keskenään.
Yhteistyösisällöt vaikuttajien omissa kanavissa
Kun toiveena on suunniteltu kokonaisuus selkeine aktiviteettikehotuksineen, on ennaltaan suunniteltu ja sovittu yhteistyö vaikuttajan omissa kanavissa erinomainen vaihtoehto.
Ennen vaikuttajien kontaktointia kannattaa määritellä omat tarpeensa, kohderyhmä ja sisältöjen aktivoinnit. Valitut somekanavat määrittyvät vahvasti kohderyhmän iän mukaan, nuoret ovat enemmän TikTokissa, äitivaikuttajat Instagramissa ja business päättäjät LinkedInissä. Sopiva vaikuttaja on sellainen, jonka seuraajakunta edustaa tapahtumanne kohderyhmää, ja joka on itsekin kiinnostunut tapahtumastanne. Silloin sisällöntuotanto on vaivatonta ja yhteistyö mutkatonta.
Vaikuttajaa brieffatessa, kerro suoraan mikä on teille tärkeintä. Onko se näkyvyyden maksimointi, vai mahdollisimman hyvä lipunmyynti? Eri CTA:t (Call-to-Action) vaativat erityylisiä sisältöjä, ja vaikuttaja pystyy muokkaamaan sisältöjään parhaiten, kun hänelle on selkeää, mitä niiltä odotetaan.
Valitse yhteistöiden julkaisuaikataulu kohderyhmäsi ostokäyttäytymisen mukaan. Mikäli kesän tapahtumasi liput myydään loppuun jo edellisenä talvena, on vaikuttajasisällöistä turha linkata lippujen ostosivulle huhtikuussa. Tällöin on parempi, että kevään aikana keskitytään brändinäkyvyyden maksimoimiseen.
Ole vaikuttajan tukena ja kerro, että hän voi matalalla kynnyksellä olla sinuun yhteydessä ja ideoida sisältöjä. Muista, että parhaita vaikuttajasisältöjä ovat ne, jotka sopivat luonnollisesti vaikuttajan kanavaan, eivätkä ole liian mainosmaisia.
PR-lähetykset vaikuttajalta vaikuttajalle
Kun budjettia on rajallisesti, mutta haluat maksimoida näkyvyyden tietyssä kohderyhmässä, on vaikuttajalta vaikuttajalle PR-lahjat oiva valinta.
Tässä suunnittelette yhdessä yhden päävaikuttajan kanssa tapahtumaanne kuvailevan PR-lahjan, jonka päävaikuttaja saa lähettää esimerkiksi 10 vaikuttajakollegalleen.
PR-lahjan sisältö kannattaa suunnitella niin, että se sisältää ainostaan tarpeellisia tuotteita. Mukaan kannattaa liittää käsinkirjoitettu tervehdys, jossa on myös toive aktivoinnista, esimerkiksi #-merkinnöistä.
Lahjaa paketoidessa tulee ottaa huomioon vastuullisuus ja käyttää mahdollisimman vähän täytemateriaaleja tai esimerkiksi muovia.
Valitessanne vastaanottajia yhdessä vaikuttajan kanssa, kerro tapahtumasta ja siitä, minkälaisia kohderyhmiä haluaisit tavoittaa PR-lahjalla. Näin vaikuttaja pystyy valitsemaan sopivia vaikuttajakollegoita vastaanottajiksi.
PR-lahjan toimivuuden mittarointi voi olla haastavaa. Seuraa lähetyksien vastaanottajien tilejä kun lahjat ovat lähteneet matkaan. Voit myös hienotunteisesti kysellä vastaanottajilta, että tulihan lahja perille. Muista kuitenkin, että PR-lahjan vastaanottaminen ei velvoita vaikuttajaa kertomaan siitä julkisesti.
Lippuarvonnat
Lippuarvontoja voi yhdistää sekä perinteisiin sisältöyhteistöihin, että vaikuttajalta vaikuttajalle PR-ään. Se on oiva tapa saada lisää näkyvyyttä tapahtumallesi sekä halutessasi lisätä somekanavasi seuraajamäärää.
Lippuarvonnassa vaikuttaja arpoo omalla kanavallaan lippuja tapahtumaan. Siinä kannattaa kuitenkin huomioida pari seikkaa.
Lippuarvonnan ajankohta tulee olla sellainen, että arvonnan voittaja ehtii hyvin valmistautua tapahtuman osallistumiseen kun hän saa tietää voitostaan.
Suunnittele arvonnan ja voittajan kontaktoinnin prosessi huolellisesti ennen arvontaa, niin toteutus menee sujuvasti ja arvonnan voittaja saa hyvän ensivaikutelman tapahtumajärjestelyistä.
Hyödynnä lippuarvontaa omien somekanaviesi kasvattamiseen. Usein ehtona arvontaan osallistumiseen on se, että osallistuja seuraa vaikuttajan sekä tapahtumajärjestäjän sometiliä. Lisänäkyvyyttä saat pyytämällä, että henkilö kertoo arvontapostauksen kommenteissa, kenen kanssaan hän osallistuisi tapahtumaan, jos tapahtumalippuja arvotaan kaksi.
Vaikuttajan osallistaminen tapahtuman ohjelmaan
Moni vaikuttaja ovat tiettyjen aihealueiden ammattilaisia, ja heitä kannattaa ehdottomasti osallistaa tapahtuman ohjelmaan.
Heidän kanssaan voi sopia tapahtuman markkinoinnista etukäteen heidän kanavissaan, jolloin tapahtuma saa lisänäkyvyyttä.
Lisäksi he voivat aktivoida seuraajiaan esimerkiksi kun he suunnittelevat puheenvuoronsa sisältöä. Useimmilla vaikuttajilla on tuhansia seuraajia, joiden kanssa he ovat tottuneet käymään vuorovaikutusta. Tätä kannattaa hyödyntää, kun mietitään puheenvuoron sisältöä ja eri näkökulmia.
Yhteenveto
Tapahtumien ja vaikuttajien yhdistämisessä on lukuisia mahdollisuuksia. Kaiken pohjana on hyvä suunnittelu ja selkeät toiveet ja tavoitteet sekä avoin kommunikaatio vaikuttajan kanssa. Näin saadaan aikaan mahdollisimman hyvät tulokset ja luovat toteutukset, jotka kiinnostavat vaikuttajan seuraajia ja tapahtuman kohderyhmää.
Kaipaatko apua tapahtumasi markkinoimiseen vaikuttajien avulla? Laita minulle viestiä, niin suunnitellaan teille toimiva kokonaisuus.
Micaela Rosenlew
Vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija
0400468217
micaela@pinghelsinki.fi