Tapahtumamarkkinointi vuonna 2021

importance-of event-marketing

Vuosi on ehkä ollut poikkeuksellinen, mutta se ei ole poistanut tarvetta markkinoida tuotteita ja palveluita tehokkaasti. Pandemiarajoitusten vuoksi tapahtumamarkkinoinnissa on tarvittu innovatiivisuutta, sillä ihmiset eivät ole voineet tavata toisiaan kasvokkain entiseen tapaan.

Tästä muutoksesta huolimatta tapahtumamarkkinointia on tarvittu yhtä paljon kuin aiemminkin. Tapahtumat voivat vaikuttaa merkittävästi asiakkaiden ja brändin väliseen vuorovaikutukseen. Ne antavat brändin edustajille ja kohderyhmälle yhteistä aikaa ja arvokkaan mahdollisuuden tehdä myönteinen vaikutelma.

Mitä tapahtumamarkkinointi on?

Yksinkertaistettuna tapahtumamarkkinointi on sitä, että kohderyhmälle järjestetään tapahtuma, joka on suunniteltu oman tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseksi. Miten sitten määritellään, mikä on tapahtuma? Tapahtumia voi olla monenlaisia:

  • järjestetty tapaaminen, jossa suuri määrä ihmisiä kokoontuu tiettyyn paikkaan
  • aamiaistapaaminen valikoiduille asiakkaille tai prospekteille
  • webinaari rajattomalle määrälle ihmisiä eri puolilta maailmaa
  • sisäinen henkilöstökoulutus
  • avoin seminaari kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Lista on loputon. Pääasia on, että vuonna 2021 tapahtuman käsite on huomattavasti laajempi kuin se on perinteisesti ollut.

Kun vielä pidetään mielessä tapahtumamarkkinoinnin tarkoitus, asian tärkeys käy yhä selvemmäksi.

Miksi tapahtumamarkkinointi on tärkeää vuonna 2021?

Maailman epävarmuus voi johtaa jahkailuun ja tilaisuuksien menettämiseen. Siksi kannattaa ottaa strategiakseen joustava tapahtumamarkkinointi.

Mikä tavoitteesi sitten onkaan, se voidaan muokata kohderyhmällesi sopivaksi. Määrittele, mitä haluat saavuttaa. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi

  • bränditietoisuus
  • liidien tuottaminen
  • tuotteiden lanseeraus
  • asiakkaiden tai henkilöstön koulutukset.

Monet pelkäävät nyt, että järjestettävät tapahtumat pitää lopulta perua muuttuvien pandemiarajoitusten vuoksi. Tähän voi varautua jo alusta asti. Lue blogistamme, miten voit suunnitella koronan jälkeisiä tapahtumia, ja tee toimintatavastasi niin joustava, että sitä voi muuttaa tarpeen tullen.

Tarkastele asiaa myös kohderyhmäsi näkökulmasta. Monet heistä ovat kaivanneet aiemmin elämäänsä kuuluneita tapahtumia, messuja ja näyttelyitä. Kun täytät tätä tyhjiötä, saat viestisi menemään läpi ja luot brändiisi yhdistyvän myönteisen kokemuksen.

Annat ihmisille jotain, mitä he ovat kaivanneet, ja saavutat samalla omia tavoitteitasi. Ihan kuin vuosi 2021 tarjoaisi sinulle win-win-tilaisuutta!

Kaiken lisäksi Lyyti on repinyt perinteisen tapahtumanhallinnan sääntökirjan silpuksi ja uudistanut alaa Event Success Management -menetelmään. Kyseessä on menetelmä, joka tekee erillisistä tapahtumista vertailukelpoisia ja auttaa kehittämään konkreettisia tapoja parantaa tulevia tapahtumia.

Tapahtumatyypit

Olemme jo käyneet läpi sitä, millaiset aktiviteetit voidaan katsoa tapahtumiksi. Yksi tärkeimmistä päätöksistä on kuitenkin se, minkätyyppisen tapahtuman haluaa järjestää. Vaihtoehtoja ovat

  • live-tapahtuma
  • online-tapahtuma
  • hybriditapahtuma.

Mitä uutta ja erilaista tässä on sinun ja liiketoimintasi kannalta vuonna 2021?

Kaikki ovat jo saaneet sopeutua tilanteeseen vuoden 2020 alusta alkaen, joten online- tai hybriditapahtumien ei pitäisi enää huolestuttaa. Toisaalta monet odottavat jo innolla tavallisten tapahtumien paluuta. Jokaisella vaihtoehdolla on omat hyvät ja huonot puolensa.

Muista myös, että Lyytin tapahtumanhallintajärjestelmä toimii kaikentyyppisten tapahtumien järjestämisessä. 

Tapahtumamarkkinoinnin parhaat käytännöt

Asiaa ei kannata käydä kovin syvällisesti läpi tässä, mutta kokonaiskäsityksen saat lukemalla englanninkielisen blogikirjoituksemme The Ultimate Guide To Successful Events in 2021. On kuitenkin hyvä ymmärtää, mitä asioita sinun on tehtävä ja miksi ne ovat tärkeitä.

Sähköpostimarkkinointi, sosiaalisen median julkaisut, tapahtumamuistutukset, ilmoittautuneille suunnattu viestintä ja tapahtumien jälkeinen seuranta ovat kaikki yhtä tärkeä osa prosessia kuin itse tapahtuma. Ne myös palvelevat laajempaa tarkoitusta.

Joka kerta, kun luot kosketuspisteen mahdollisiin osallistujiin, asetat brändisi ja tuotteesi tai palvelusi heidän nähtävilleen. Tällaisen tietoisuuden luominen tuottaa pitkäaikaisia hyötyjä, sillä brändistäsi tulee entistä tutumpi. Olet toki määritellyt tietyn tavoitteen, mutta älä silti jätä huomioimatta tapahtumamarkkinoinnin epäsuoria hyötyjä.

Pitäisikö minun aloittaa tapahtumamarkkinointi nyt?

Kyllä. Onnistuneen tapahtuman järjestäminen vaatii aikaa, suunnittelua ja hyviä työkaluja. Mitä aiemmin aloitat, sitä nopeammin tulokset näkyvät liiketoiminnassasi.

Kerrataanpa vielä: miksi tapahtumamarkkinointi on niin tärkeää vuonna 2021?

Tapahtumat ovat yksi vakiintuneimmista ja toimivimmista markkinointimenetelmistä. Vuosi 2021 on täydellinen tilaisuus testata, minkätyyppiset tapahtumat sopivat kohderyhmällesi parhaiten.

Asiakkaasi odottavat pääsevänsä tapahtumiin, joissa he saavat kuulla alan uutisista ja muutoksista ja voivat verkostoitua muiden kanssa. Jos he eivät osallistu sinun tapahtumiisi, he kyllä löytävät tiensä jonkun toisen järjestäjän tapahtumiin.

Pelko siitä, että jää jostain paitsi, saattaa motivoida tehokkaasti toimimaan, mutta tässä kuitenkin kolme tärkeintä asiaa, jotka on hyvä muistaa vuonna 2021:

  1. Tapahtumia voidaan mukauttaa maailman tilanteeseen, ja niiden avulla voi luoda mieleenpainuvia kokemuksia. 
  2. Ihmiset kaipaavat kipeästi vuorovaikutusta. Tämä on sinun tilaisuutesi tarjota alusta vuorovaikutukselle ja tehokkaalle viestinnälle.
  3. Tapahtuma-ala on muuttunut. Event Success Management on uusi lähestymistapa, johon jokaisen tapahtumia järjestävän tai markkinoivan tulisi tutustua.

Lyyti on valmis tukemaan sinua prosessin jokaisessa vaiheessa. Varaa demo nyt, niin saat tietää, miten.

New call-to-action